Niin se aika vaan menee ja menee... Tämä blogi on jäänyt täysin kirjoittamatta. Mieli on monesti tehnyt mieli kirjoittaa mutta aina se on vain jäänyt.. miten voikin olla niin? Minä joka rakastan yli kaiken kirjoittaa,en ole saanut moneen kuukauteen mitään aikaiseksi. Uskomatonta!!!

Äitiyslomakin on jo päättynyt ja on alkanut hoitovapaa.. Meillä neidin suussa on jo neljä hammasta ja lisää on tulossa,osataan kävellä,heiluttaa,nyökätä ja pudistaa päätään,osoittaa missä on nenä, osataan avata vetolaatikoita,irroittaa palasia toisistaan-osataan avata mummin huulipuna... osataan kääntää kirjan sivuja,osataan sanoa itä,itä, äitä,äitä.. Osataan osoittaa lamppua kun kysyy missä on lamppu,osataan kiivetä, kikattaa hurjasti keinuessa....

Meillä neiti kyökkii vauvan karkeaa ruokaa mutta syö raejuustoa,karjalanpiirakan riisipuuroa,maissunaksuja kertaakaan kökimättä...  niin paljon on opittu uusia asioita. Pian alkaa se aika että me vanhempina olemme esikuvia. Meistä otetaan mallia,meitä seurataan ja tarkaillaan... Miten osaan antaa parhaan mahdollisen esimerkin? Miten voin antaa lapselleni sellaisen elämän mistä itse aikoinaan lapsena vain haaveilin? Miten osaan suojella,varjella elämän kolhuilta? Miten osaan kertoa tasavertaisuudesta,erilaisuudesta,miten osaan vastata kaikkiin pienokaisen esittämiin kysymyksiin kun on niiden aika? Olenko valmis siihen? Niin kuin ensilumen leijuessa maahan ystäväni poika hyppi riemuissaan. "lunta,lunta,hän sanoi jatkaen "nyt haetaan luistimet ja mennään ulos". Koetin selittää että se on ensilunta. Ensin pitää odottaa että lunta tulee kunnolla ja ilmat pakastuu,sitten vasta pääsee luistelemaan. " niin mutta kun äiti sanoi että kun tulee lunta,pääsee luistelemaan. Nythän sataa lunta". poika sanoi. Hän oli aivan lohduton. Niinpä, kun sataa lunta pääsee luistelemaan. Onneksi keksimme muuta ajanvietettä luistelemisen sijaan, olisimme tuskin kuuraisella maalla päässeet luistimilla montaakaan senttiä eteenpäin.

Äitiys on avannut uusia ulottuvuuksia. En ole yhä edelleenkään täydellinen äiti. Olen tavallinen äiti. Harjaan pitkät hiukseni päivittäin ja tyttöni osaa jo harjata muutaman vedon hiuksiaan ja minun hiuksia. Mitäpä sillä on väliä vaikka harja onkin välillä väärin päin kädessä. Tyttöni kuitenkin hymyilee silmät loistaen=)

En tiedä saanko yhtään sen enmpään tekstiä tänne kuin aiemminkaan mutta katsotaan. Tänään oli tälläinen päivä=)